Toiminta
Vapaaehtoisen palokunnan henkilöstö suorittaa palo- ja pelastustoimen tehtäviä vapaaehtoisesti. Lähes kaikilla suomalaisilla vapaaehtoispalokunnilla on sammutussopimus oman alueensa aluepelastuslaitoksen kanssa palo- ja pelastustehtävien hoitamisesta. Tällaisen sopimuksen tehneitä vapaaehtoispalokuntia kutsutaan myös nimellä sopimuspalokunta.
Vapaaehtoiselta ja sivutoimiselta miehistöltä vaaditaan tiettyjen peruskurssien käymistä sekä soveltuvuustestien hyväksyttyä suoritusta. Peruskurssien lisäksi on mahdollista suorittaa erikoistehtäviin pätevöittävää (muun muassa vesipelastus, savusukellus ja ensivaste) tai muuten ammattitaitoa lisäävää (esimerkiksi hälytysajoneuvon kuljettaminen, vauriopuiden käsittely) koulutusta.
Monet vapaaehtoispalokunnat suorittavat palo- ja pelastustehtävien ohella myös erilaisia työtehtäviä kuten tapahtumien järjestämistä ja valistavat muita. Tyypillisiä palokuntien hoitamia työtehtäviä ovat sammutustehtävät, vedenkuljetukset, puun kaadot ja talojen purkupolttamiset. Palokuntaharrastus sopii kaikille ja sen mukana tuomat taidot tervehenkisen harrastetoiminnan ja toisten ihmisten auttamisen ohella ovatkin VPK-harrastuksen parasta antia.
Mikäli mielessäsi heräsi kiinnostus uudesta kiehtovasta harrastukseta ja haluat siihen mukaan, ilmoittaudu rohkeasti vaikkapa tulemalla paikan päälle maanantaina nuorten- tai tiistaina sammutusosaston harjoituksiin, mukaan mahtuu varmasti!